![]() |
Kuva: http://quotesgram.com/never-give-up-soccer-quotes/ |
Tää on mulle luettavaksi niinä hetkinä, kun musta tuntuu että
mikään ei onnistu, missään ei ole mitään järkeä ja tuntuu siltä, ettei ole
mitään mieltä edes yrittää. Tää on myös muistutuksena kaikille niille, joille luovuttaminen
on käynyt mielessä.
Mä tahdon nyt kirjoittaa tän ylös, jotta voin palata siihen ja
lukea sen aina uudelleen. Niin kauan, että se menee kaaliin
ja todellakin pysyy siellä. Luovuttaminen on valinta. Mutta niin kauan kun se
musta on kiinni, niin se ei ole koskaan mun valinta. Siitä mä aion pitää ihan
justiinsa huolen.
Lähiaikoina on ollut hetkiä, kun on kokenut, että selvän teki,
hanskat tiskiin ja tää oli tässä. Kiitos vaan ja good bye. On tullut sellaisia
niin ylitsepääsemättömiä hetkiä, kun olen oikeasti miettinyt, että nyt loppuu
kaikki yrittäminen, että mä en vaan enää JAKSA. Että mua ei vaan enää jaksa
kiinnostaa. Ihan sama mitä tekee, kuitenkin maailma keksii jonkun uuden keinon
pistää mut taas matalaksi.
Mä olen pohtinut monta kertaa, että miten ihmeessä mä olen
viime vuoden keväänä pahimmillakin epätoivon hetkinä onnistunut hoitamaan koulun,
työt ja luottamustehtävätkin siihen päälle vielä ihan kunnialla. ”Se oli vielä sitä aikaa kun mua kiinnosti”,
oon huomannut liian usein ajattelevani. Mutta siis hetkinen? Nyt olis kyseessä
mun elämä ja mun tulevaisuus. Kannattaisko taas alkaa kiinnostamaan ja ihan
niin kuin äkkiä sittenkin?
![]() |
Kuva: http://positivesharing.com/2016/01/3-reasons-never-give-up-is-bad-advice/never-give-up-1/ |
Mä olen hokenut tässä nyt itselleni, että niin kauan kun mä
vielä yritän uudelleen, mä en oikeasti ole luovuttanut. Keep coming back. Niin
kauan kuin mä jaksan nousta ylös ja palata uudelleen sinne taistelukentälle, mä
en ole luovuttanut. Mä oon täällä vielä.
Oivalluksena on tullut nyt se, että tää taistelu ei ole nyt
vain ”julmaa ja epäreilua maailmaa” vastaan. No okei, let’s face it, välillä
maailma on julma ja epäreilu, ei voi mitään. Mutta se suurin taistelu käydään
ihan mun omalla taistelukentällä, mun pään sisällä. Mun omissa kuvitelmissa ja
ajattelutavoissa. Se pahin vihollinen löytyy tällä hetkellä peilistä. Koska
ihan sama mitä on tapahtunut tähän mennessä, oli kuinka epäreilua hyvänsä, niin
mulla herranjestas sentään on mahdollisuus vaikuttaa. Mahdollisuus vaikuttaa
siihen, mitä tapahtuu tästä eteenpäin. Siihen, otanko opikseni ja jatkan
entistä vahvempana ja viisaampana.
Ens kerralla kun musta tuntuu, että luovuttaminen on lähellä,
niin mä lupaan tulla lukemaan tän tekstin. Tästä lähtien tää tarina etenee mun
omassa maailmassa, mun omilla säännöillä.
- Hanna