Elämäni seikkailu 2015

Kuva: http://ink361.com/app/users/ig-1515265961/mariyaah8827/photos

Vuosi 2015 on nyt saatu päätökseen. Musta tuntuu, että tää vuosi on ollut oikea muutoksen vuosi. Oppimisen vuosi. On hassua ajatella sitä Hannaa, joka vuosi sitten vaikutti Vaasan suunnassa - ja sitä Hannaa, joka sinne on nyt palaamassa. 

Tänä vuonna oon tajunnut niin paljon. Vuosi on ollut tapahtumarikas: alamäkeä, ylämäkeä, synkkiä pilviä, päiviä jolloin mitään muuta ei ollutkaan kuin aurinkoa, huippuhetkiä. On tullut moneen otteeseen mietittyä, kuinka ihmeellistä elämä voikaan olla, ja mitä kaikkea voi tapahtua, kun vain antaa mahdollisuuden ja tarttuu tilaisuuksiin. 

Tänä vuonna oon tajunnut, mikä elämässä voisi olla ideana. Elämä on elämisen riemua, kipinän hetkiä. Elämässä pitää tehdä niitä asioita, joista tulee hyvä fiilis. Pitää löytää ne asiat, jotka itselle ovat tärkeitä, ja sitten mennä niitä kohti. Ilo ja onni täytyy olla tekemisessä mukana, jokaisessa päivässä. Toki välillä on niitä hetkiä, jolloin tuntuu ettei mikään onnistu – silloin täytyy muistuttaa itselleen, mikä on oikeasti tärkeää. 

Tänä vuonna oon tajunnut sen, että ystävät ja perhe ovat korvaamattomia. Ne ihmiset, jotka ovat tukena vaikeina aikoina ja jakamassa onnea silloin, kun menee hyvin, ovat elämän suola ja sokeri. Onni on parasta jaettuna, ja vaikeat matkat helpompi kulkea yhdessä. 

Tänä vuonna oon tajunnut myös sen, että omat jalat kantavat välillä pidemmälle mitä on ajatellutkaan, sekä kuvainnoillisesti että oikeasti. Tahdonvoimalla ja päättäväisyydellä selviää monesta. Olen tajunnut, että kannattaa olla oma aito itsensä. Mitään muuta en voi, halua enkä osaakaan olla.

Kyllä ne jalat kantoi sittenkin - jopa 42 kilometriä

Tänä vuonna oon tajunnut, että elämä on seikkailua, josta pitää nauttia. Ihan joka päivä. Kokemukset pakataan muistojen matkalaukkuun. Ilo ja riemu, tunne, kipinä, hymy ja nauru, niistä on elämän seikkailu tehty. Kartta ja kompassi voivat välillä olla hukassa, mutta ei se mitään - yritys ja erehdys, niistä oppii. Ja paljon oppiikin. Noustaan ylös jos kaadutaan, aina uudelleen. 

Tänä vuonna oon tajunnut sen, että seikkailua ei pidä pelätä. Pitää mennä täysillä eteenpäin. Mitä tahansa tapahtuukin, voin luottaa siihen, että minulle on aina paikka kotona varattuna. Koti on siellä missä rakkaat ihmiset ovat, ja siitä saan olla todella, todella kiitollinen, että mun elämääni tällaisia ihmisiä on suotu niin paljon. 

Haluaisin kiittää kaikkia näitä ihmisiä ihan nimeltä mainiten, mutta ehkä pidän heidät poissa blogista. Te tiedätte! Sen olen todellakin oppinut, että minne mä menenkin, niin ympärilleni löytyy aina ihania ihmisiä.  Kiitos. <3

Joten, antaa tulla vuosi 2016! Mä olen valmis.

- Hanna